Kauranolkea ja kurkistuksia

Ennen kanien tuloa etsin etsimistäni oljen myyjiä tästä lähiseudulta. Netin ja Facebookin myyntipalstat tuli tutkittua tarkkaan. Sitten lopulta yhdestä Facebookin-ryhmästä löytyi tieto, että joku myisi olkea ihan tässä suht lähellä, ja eikun kyselyä ja soittamaan. Niinpä saimme ihanaa kuivaa kauranolkea pari päivää ennen kuin puput tulivat. Onneksi tuli ajoissa tyhjennettyä sillekin kuivaa tilaa.

Haimme päivää ennen pupusten tuloa myös FLT-purua Agrimarketista, kaksi 20 kg:n pakkausta. Toinen pakkaus meni heti kokonaisuudessaa kanien karsinaan. Kuten aikaisemmista kuvistakin näki, purun päälle levittelin olkea, yksi paali meni siihenkin. Lisäksi laitoin olkea myös kanien pesäkoppeihin, tosin ne ovat jo talloneet sen niissä litteäksi alleen. Pitänee vaihtaa/lisätä sitä sitten kun pakkaset kunnolla alkavat - jos ne nyt tänäkään talvena alkavat...

Pienenä huomiona: naapurin kissat ilmeisesti pitävät vajaamme hyvänä saalistusmaastona, olkipaalien säilytyspaikassa nimittäin haisi eilen aamulla ihan selvä kollikissankusi. Noh, pitävätpä hiiret ja rotat kurissa, mutta saisivat kyllä lorautella ne pissinsä ulkosalle. Omat kissammehan eivät liiku ulkona vapaasti, vaan niillä on isohko ulkotarha, jossa ne saavat kesällä olla vapaasti, ja talvella aina kun sää sallii. Tässä kun menee ihan muutaman kymmenen metrin päässä iso maantie, jota pitkin rekat ajavat hurjaa vauhtia, joten jos haluaa varmistaa kissan hengissä säilymisen, sisäkissana olo on ainoa mahdollisuus. Ja minulla ei ole sisua pelätä joka ilta jos kissa ei tule yöksi kotiin, että entä jos se on jäänyt auton alle.

Neo ja Morwen ikkunalla katselemassa ulkotarhaansa.

Pari päivää sitten isäntä rakensi vajan oveen verkko-oven. Nyt on siis kaksinkertainen varmistus sille, etteivät puput karkaa, jos karsinastaan ulos jotenkin pääsevät.

Sitten vielä itse sankarittaret - jotka ovat hyvin ujoja, kun kameran ottaa esiin. Lienevät samaa mieltä kuin marsuni, jotka myös kaikkoavat heti kameran nähdessään.

Ruotsinturkistyttö

Halo ja Viri

Pitäisi varmaan käyttää parempaa kameraamme kun otan pupusista kuvia, mutta laiskuus iskee. Tuo pieni on vaan niin helppo ja kätevä siepata taskuun ulos lähtiessä. No, ehkä ne poseerauskuvat sitten joskus...

Muuta hommelia, jota on tullut tehtyä: kanien ulkotarha rakentuu pikkuhiljaa. Haravoin eilen sen edestä kuivia korsia ja ruohoja pois, ja raahasin kaikenlaista kamaa sivummalle, kuten tiiliskiviä ja vanhoja rikkoutuneita salaojaputken palasia. Isäntä alkoi rakentaa toista ovea sisäänkäynniksi tarhan toiseen osaan. Väliverkkoa siinä ei vielä ole, joten vielä jonkin aikaa tytöt joutuvat odottelemaan ulos pääsemistään. Myös pienisilmäisempää verkkoa pitää ostaa, jolla vuorataan entinen koiratarhaverkko. Pitää yrittää pitää ne naapurin kissat ja muut saalistajat tarhan ulkopuolella. Ja se katto tehdä, tietenkin.

Tätä menoa alkaa tonttimme puskittuminen myös laantua: olen nyt muutamassa päivässä katkonut kaneille sekä villiintyneiden marjapensaiden että villivadelman oksia, ja hyvin maistuu. Samaa riittää vielä, lisäksi koivuja, kuusia, haapoja ja leppiä. Pajusta nyt puhumattakaan. Omenapuitakin meillä on, mutta niistä katkon oksia vasta kevättalvella, harvennusleikkauksena. Myös kerppuja eli lehdeksiä olen keräillyt. Loppukesästä keräsin niitä jo marsuja varten, mutta kun marjapensaissa vielä oli vihreät lehdet lokakuun alussa, katkoin niistäkin oksia kaneja ajatellen. Jos eivät kuivu kunnolla, eipä siinä ole menettänyt muuta kuin aikaa ja vaivaa. Jos taas kuivuvat, on pupuille talveksi herkkupureskeltavaa.