maanantai 17. heinäkuuta 2017

Kanilassa tapahtuu - hiljakseen

Tänä keväänä/kesänä on jo syntynyt joitakin poikueita, mutta aika hiljaista on penturintamalla ollut. Yhtään ruotsinturkista ei vielä ole syntynyt, vaikka yritystä on löytynyt kyllä. Darja ja kaikki kolme tytärtään on jäänyt tyhjiksi jokaisesta astutuksesta, isäyrittäjänä on ollut Stormyrans Felix. Toissapäivänä Darja sitten vieraili Lehtokanin Johanneksen luona, toiveissa edes yksi ruotsinturkispoikue tälle kesälle, vaikka se sitten siirtääkin jatkoa ruotsinturkisten parissa tulevaisuuteen. Tosin kanilaamme liittyi uusi ruotsinturkistypykkä kesäkuussa, Lehtokanin Hallon. Hallonista eli Kirsikasta ei vielä ole kunnon kuvia, niitä sitten jossakin vaiheessa.

Birchen Halolla on tällä hetkellä pesässä rexpoikue (syntynyt 29.6.17), isänä oma poikansa Udun Cloud Atlas. Atlas päätyi isäksi, koska halusin saada selville mahtaako Halo kantaa ruskeaa, ja lisäksi tällä yhdistelmällä tulee samalla testattua linjan terveys. Kaneilla sisä/linjasiitos ei myöskään ole niin paha juttu kuin joillakin muilla eläinlajeilla (kuten vaikkapa koirilla), kani kestää sitä huomattavasti paremmin. Liekö tähän sitten syynä se, että sitä luonnossakin tapahtuu enemmän kuin muilla lajeilla.

 
Halon poikaset reilun kahden viikon ikäisinä.

Ja kantaahan Halo sitä ruskeaa, poikueeseen syntyi yksi ruskeasallander (yllä olevassa kuvassa toinen vasemmalta). Poikueen ainoa chinchilla saattaa olla sinichinchilla. Lisäksi poikueeseen syntyi kolme grannea, schwarz- vaiko jotakin muuta jää nähtäväksi (tai sitten ei, grannejen väriä on vaikea nähdä muusta kuin silmien väristä, eikä siitäkään aina varmuudella), ja yksi valkoinen punasilmäinen. Ainakin chinchilla poikanen jää kotiin, ruskeasallander taas lähtee Birchen-kanilaan sitten, kun se on sopivan ikäinen.

Lisääkin rexejä on toivottavasti tulossa, toisensa ovat saaneet Atlas ja Birchen Brush on Silk eli Geisha.

Atlas ja Geisha


Seuraavaksi olisikin sitten tarkoitus astuttaa Halon tytär Jupiter (Udun Jupiter Ascending), ja Halo vielä uudestaan tälle kesälle. Jupiterista ei ole saanut kunnollisia poseerauskuvia, ja tänä kesänä se on lisäksi ollut koko ajan karvanvaihdolla.

Jupiter ja irtoavat karvat.